maanantai 5. helmikuuta 2018

Vaikka kallion läpi

Suur-Saimaan lomakylä 2017


Kukka on ponnistanut itsensä päivänvaloon karun kallion uumenista. Pienuudestaan huolimatta se kohoaa kalliosta ylväänä kultaista valoa hohtaen.
Se ei häpeä olemassaoloaan, vaan sen loisto vetää vertoja taivaan kirkkaimmalle tähdelle.

Kun kohtaamme vaikean elämäntilanteen, meillä on kaksi vaihtoehtoa: voimme joko olla ärtyneitä tai ottaa haasteen vastaan ja kasvaa.
Kukka voi viitoittaa meille tietä, sillä sen elämänjano on johdattanut sen pimeästä valoon.

Elämän tuomia haasteita ei kannata vastustaa eikä yrittää kieltää.
Meidän on kohdattava ne ja raivattava tiemme niiden läpi, jotta voisimme kehittyä täyteen mittaamme ihmisinä.
On löydettävä itsestä tuo rohkeus, jotta voi puhjeta kukkaan.

(Osho Zen Tarot.)

Kokemuksia;

Kunpa aina muistaisikin, että jokainen koettelemus, pienempi tai isompi, on tarkoitettu  "ylitettäväksi".
 Paska kokemus pitää ensin ottaa tietoisesti vastaan, sitten ratkaistava,
 ja sen jälkeen heitettävä romukoppaan!.
Asia, jonka on kerran ratkaissut, niin hyvin kuin osaa, on jätettävä taakseen.
Ei ole hyväksi vetää jo kärsittyjä ja opittuja asioita takaisin luokseen.
Jos ei ole kyennyt ratkaisemaan ongelmaa ideaalisen hyvin, jää elämälle velkaa.
Karma oikaisee mahdolliset virheet, eikä siitä sen kummempaa.
Jos elämä vaatii, niin maksetaan lisää.
Surusta ei aina heti pääse eroon ja se on hyväksyttävä elämän tosiasiana.
Surun läsnäolo elämän taustalla ei ole välttämättä huono asia, sillä suru on syvällistä.
Joku viisas on sanonut, että autuuden kokemuksessa on surun syvyys ja ilon korkeus.
Luovassa elämässä on hyvä olla nuo molemmat elementit läsnä;
surun syvyys ja ilon keveys.

"On onnea surukin osaltaan, se vain elämänä täytyy oivaltaa", lauloi aikoinaan Päivi Paunukin.

Meidän Tellusta kutsutaan toisilla nimillä "Surujen tähdeksi" ja "Tuskallisten ponnisteluiden kouluksi".

Minulla ja miehelläni on samanlainen huumori. Saatamme nauraa ihan katketaksemme jollekin asialle.Välillä pitää ihan auto pysäyttää tien varteen, ettei aja metsään.
Kyynelehdimme vähintään yhtä usein, surusta ja myötätunnosta.

P. Kaunispuu


..........