 |
| Valoa kohti Minä ja koira |
Pekka Ervast (1875-1934) puhuu teosofisesta maailmankatsomuksesta, joka antaa uuden näkökohdan koko elämään.
Olen kirjoittanut otteen hänen puheestaan työhuoneeni seinälle itselleni mietiskeltäväksi.
...
Ihmisen päämäärä on tulla täydelliseksi.
Jakainen ihminen syntyy tänne maan päälle monta kertaa.
Jokainen meistä on ollut täällä ennen.
Kuinka olisi selitettävissä, että meillä on erilaiset kyvyt ja erilaiset ominaisuudet. Ihmistä ei ole heitetty tänne umpimähkään.
Ihminen on sielu, joka vähitellen kehittyy.
Me olemme elämän koulussa ja se opettaa meitä.
Luonto antaa meille tilaisuuden tulla tänne yhä uudelleen.
Kun me synnymme tänne uudestaan, niin meillä on tallella ja käytössämme juuri se, mitä olemme itsekukin hankkineet täällä ennen.
Kun koetamme kehittää itsessämme epäitsekkyyttä ja rakkautta ja nöyryyttä, niin meille tulee olemaan kykyinä se, mitä nyt olemme täällä tavoitelleet.
Ihmisen täytyy tulla täydelliseksi joko vapaaehtoisesti rakkaudesta elämään ja sen totuuteen, tai suurten kärsimysten kautta.
Toinen merkillinen oppi on, että emme koskaan voi kärsiä väärin, vaan ainoastaan tehdä väärin.
Jos minua petetään tai sorretaan, niin minä en kärsi syyttömästi; minä ainoastaan niitän jotakin, jota olen ennen kylvänyt.
Ihminen voi tehdä väärin, mutta ei kärsiä väärin.
Tätä kutsutaan karmaksi.
Se kertoo luonnon syysuhteista, lakisiteistä.
TÄMÄ ON TIETEELLINEN TOSIASIA.
Luonnossa ei ole sattumaa.
Me voimme erehtyä ja tehdä väärin, mutta emme voi kärsiä väärin, sillä se mikä meitä kohtaa, on juuri seurausta omista teoistamme.
Kärsimykset häviävät kun lakkaamme tekemästä väärin, lakkaamme olemasta itsekkäitä.
Taas ne, jotka tekevät vääryyttä, niin he valmistavat itselleen tulevaisuuden, jossa he saavat kärsiä siitä.
Täydelliseksi tuleminen ei ole vain teoreettinen mahdollisuus.
Sen todistavat Buddha budhalaisuudessa, Khrisna hinduismissa, kristinuskossa Jeesus Kristus jne jne...
(Näin siis Pekka Ervast)
....
Omat mietiskelyt;
Kun olen näitä asioita pohtinut, niin en ole enää halunnut toimia karman välikappaleena.
Olen opetellut olla tekemättä vastarintaa pahalle.
Sitä, että antaa toiselle samalla mitalla takaisin, kutsutaan kostoksi.
En halua kostaa.
Jos kostan toiselle pahan teon, en maksa omaa alkuperäistä karmaani elämälle.
Lyömällä takaisin jää oma alkuperäinen karmavelkani taakakseni odottamaan seuraavaa elämän takaisinmaksuyritystä.
Mutta posken kääntämällä, (usein kärsimällä) ja mietiskelemällä asiaa, kasvan ja kehityn ihmisenä.
Hyödyn henkisistä kärsimyksistäni.
Mutta joskus ihminen katkeroituu, ja silloin henkinen kasvu tyrehtyy.
Katkeroituneen mielen voi kuitenkin muuttaa luovaksi voimaksi.
Ottaessa kärsimyksen vapaaehtoisesti vastaan, kehittyy siitä aivan mahtava voimavara, jonka voi oppia keskittämään johonkin hyödylliseen.
Keskitetyllä voimalla voi maalata elämänsä Monalisan.
Jälleensyntymisen, karman ja täydelliseksi kasvamisen mahdollisuuden valossa jokainen ihmissielu joutuu kasvamaan ja kehittymään.
...
Ajatella, että Konstanttinopolin kirkolliskokouksessa 500- luvulla vähemmän viisaat, vallanhimoiset papit menivät sörkkimään Kristuksen alkuperäisiä opetuksia ja keksivät SIJAISSOVITUSOPIN tilalle.
Ei Kristus meidän velkojamme ole maksanut.
Olemme itse kukin vastuussa omasta itsestämme.
Niin oikeudenmukainen on elämä!.
.....
